Sähkön hinta, laskutus ja sähkösopimus
Miten teen sähkösopimuksen?
Sähkösopimuksen voit tehdä joko kokonaan meidän kanssamme tai kilpailuttaa sähköenergian osuuden muilla sähkönmyyjillä.
Sähkösopimus tulee voimaan heti meille tulleen ilmoituksen mukaan. Sopimusvahvistuksen saat postitse noin kahden viikon kuluessa sopimuksen alkamispäivästä. Tällä vahvistetaan voimaan tulevan sopimuksen yksityiskohdat. Katso täältä voimassa olevat sopimusehdot.
Mistä sähkölaskuni muodostuu?
Sähkön hinta muodostuu kolmesta osasta: energiasta eli käytettävästä sähköstä, siirrosta eli sähkön kuljettamisesta tuotantopaikalta käyttöpaikalle ja veroista.
Myynnistä ja siirrosta asiakkaalta veloitetaan kiinteä perusmaksu (euroa/kk) ja kulutetun energia mukaan määräytyvä kulutusmaksu (snt/kWh) sekä siirto-osuuteen kuuluva sähkövero.
Miksi maksan perusmaksuja, vaikka en käytä sähköä ollenkaan?
Sähköverkkopalveluiden ylläpitämisen kustannuksista suurin osa muodostuu muusta kuin asiakkaiden sähkönkäytön määrästä. Jakeluverkonhaltijana meidän on huolehdittava omasta verkkoalueestamme niin, että asiakkailla on aina tarvittaessa sähkönsaanti varmistettu ja siksi sähköverkkoa on jatkuvasti huollettava ja kehitettävä.
Miten voin kilpailuttaa sähköni?
Voit kilpailuttaa sähköenergian osuuden ja valita tarjouksista sinulle sopivimman. Uusi sähkönmyyjä irtisanoo halutessasi vanhan sopimuksesi sekä hoitaa yhteydet verkkopalveluyhtiöön mittarin luentaa varten. Voit vaihtaa sähkönmyyjää mikäli sinulla ei ole voimassaolevaa määräaikaista sopimusta kenenkään toisen sähkönmyyjän kanssa.
Sähkönmyyjän vaihtaminen on maksutonta. Sähkömittari luetaan aina myyjänvaihdon yhteydessä, mutta tämäkään ei maksa sinulle mitään jos vaihdat myyjää ensimmäisen kerran tai edellisestä myyjänvaihdosta on kulunut vähintään vuosi.
Laskutus
Mikä on e-lasku?
Meillä voit vastaanottaa sähkölaskusi suoraan verkkopankkiisi e-laskuna. E-lasku on pankkien kehittämä turvallinen, nykyaikainen ja helppo tapa vastaanottaa ja maksaa laskut sähköisesti.
Miten voin muuttaa suoraveloitustiliäni?
Mikäli haluat muuttaa suoraveloitustiliä, sinun täytyy ottaa yhteyttä omaan pankkiisi ja käydä tekemässä uusi suoraveloitusvaltuutus.
Miksi saan Vatajankosken Sähköltä sähkölaskun vaikka ostan sähkön toiselta sähkönmyyjältä?
Sähkön siirrosta vastaa paikallinen jakeluverkkoyhtiö, joka omistaa alueen sähköverkon. Sähkönsiirtoa ei voi kilpailuttaa. Siirtomaksulla katetaan sähköverkkojen kustannukset aina tuotantopaikalta asiakkaalle saakka. Kuluja verkkoyhtiölle syntyy muun muassa verkkojen rakentamisesta, ylläpidosta, kunnossapidosta ja vikojen korjauksista. Näistä aiheutuvat kulut on katettava siirtomaksuilla.
Voinko sopia sähkölaskulleni maksuaikataulun?
Mahdollisesta maksusuunnitelmasta voit sopia maksunvalvojamme kanssa.
Voinko itse päättää laskujeni eräpäivän?
Tulevien laskujen eräpäivä on aina kuukauden 23. päivä. Uusi käytäntö astuu voimaan 1.11.2011.
Millä tavoin voin vastaanottaa ja maksaa sähkölaskuni?
Sinulla on mahdollisuus vastaanottaa sähkölaskut joko paperilaskuna, e-laskuna, suoraveloituksena tai Netpostin välityksellä. Voit myös maksaa sähkölaskun suoraan asiakaspalveluumme Vuohiniityntielle.
Milloin muuttoilmoitus pitäisi tehdä ja miten teen sen?
Muuttoilmoitus kannattaa tehdä 14 päivää ennen muuttoa asiakaspalveluumme. Kun tieto muutosta tulee meille riittävän ajoissa, niin mittarinluku voidaan tehdä juuri oikealla (sovitulla) hetkellä. Muuttoilmoituksen voit tehdä asiakaspalveluumme puhelimitse tai sähköisesti internetsivuillamme.
Asunnosta pois muuttavan kuin asuntoon muuttavan sekä kiinteistön omistajan vaihtuessa tulee tehdä ilmoitus muutosta asiakaspalveluumme kaksi viikkoa ennen muuttopäivää.
Mitä minun pitää muistaa muuttaessani?
Muutot vuokra-asunnoissa
Asunnosta pois muuttaja ilmoittaa:
- loppulaskun lähetysosoitteen
- pankkiyhteystiedot mahdollista hyvitystä varten
- vuokrasopimuksen päättymispäivän
Uusi asukas ilmoittaa:
- yhteys- ja henkilötietonsa
- vuokrasopimuksen alkamispäivän
- kiinteistön omistajan vaihtuessa
Sähköliittymä on kiinteistön irtainta omaisuutta, eikä automaattisesti siirry kiinteistökaupan yhteydessä uudelle omistajalle. Sähköliittymän sisältymisestä kiinteistökauppaan kannattaa mainita kauppakirjassa
Omistajan vaihtumisesta on asiakaspalveluumme ilmoitettava:
- muuttopäivä mittarinlukua varten
- loppulaskun lähetys osoite
- pankkiyhteystiedot mahdollista hyvitystä varten
- uuden omistajan tiedot
- luovutuskirja liittymän siirrosta tai kopio laaditusta kauppakirjasta, lahjakirjasta, perunkirjasta, ositussopimuksesta, jossa on maininta sähköliittymän siirrosta
Muuttoilmoituksen yhteydessä asiakasneuvojamme tarkistaa uuden asiakkaan kanssa nykyisen sähkötuotteen sopivuuden ja selvittää myös kulutusennusteiden perusteen.
