Maarit ja Marko Leppäsen omakotitalossa Pomarkussa on lämmitysmuotona maalämpö ja nyt keväällä he hankkivat sen rinnalle aurinkosähköjärjestelmän. Tutkimusten mukaan tällaiset hybridiratkaisut ovat kannattavia, joissa maalämpöpumpun ostosähkötarvetta leikataan aurinkosähköllä.

Kesäkuussa kävimme asentamassa heille 10 paneelin järjestelmän avaimet käteen -periaatteella. Paneelien sijainti arvioitiin yhdessä aurinkosähkö-asiantuntijoidemme kanssa ja  oivallisimmaksi paikaksi osoittautui autotallin katto, jossa saadaan paneeleista suurin hyöty.  Ilmansuunta on oikea ja myöskään puita ei ole varjostamassa valon pääsyä paneeleille.

Leppäset olivat jo pidempään miettineet aurinkosähköä. Lopullinen päätös aurinkosähköjärjestelmän hankkimiseksi tuli pariskunnan elämäntilanteessa kuin itsestään. Lapset ovat pikkuhiljaa muuttamassa omilleen ja  omakotitalon myynti sekä muutto pienempään tulevat jossain vaiheessa eteen.

 

Marko Leppänen ei ole asettanut aikarajaa sille, milloin järjestelmän tulisi maksaa itsensä takaisin.

Aurinkosähköjärjestelmän asentaminen nostaa kuitenkin talon arvoa myyntitilanteessa kun sen aika koittaa, Marko Leppänen toteaa. – Paneelit ovat paitsi sijoitus tulevaisuuteen myös valinta puhtaamman ympäristön puolesta, hän täydentää.

 

 

 

 

Aurinkosähköratkaisut
02 5782 5316

Jätä yhteydenottopyyntö

Lue lisää aurinkosähköstä >

 

 

Vatajankoski
Kirjoittaja:Vatajankoski Me Vatajankosken sähkössä olemme lähellä sinua. Missä ikinä oletkin.