Innolla uusiin hankkeisiin – energia­yhteisöt ja älykäs energia ovat tulevaisuutta

Vatajankoski on aina ollut rohkea energia-alan yhtiö: esimerkiksi aurinkosähköä aloimme myydä Suomessa ensimmäisten joukossa. Rohkeus on poikinut meille kiinnostavia yhteydenottoja alalta ja alan ulkopuolelta, ja tällä hetkellä uusia ideoita ja hankkeita on tarjolla runsaasti.

Viime päivinä olemme pohtineet paljon energia-alan tulevaisuutta. Ala on muuttumassa, ja koska luovuimme sähkönmyyntiliiketoiminnasta, meillä on nyt mahdollisuus tarttua uusiin hankkeisiin.

Meillä on intoa ja näemme tulevaisuudessa kasvupotentiaalia. Juuri alkanut yhteistyö Knaufin kanssa on vain yksi monista tulevista projekteista, jotka turvaavat alueen teollisuutta ja yritysten yhteistyötä sekä sitä kautta työpaikkoja. 

Aurinkosähkö houkuttelee

On selvä trendi, että yhä useammat asiakkaat ovat kiinnostuneita tuottamaan itse sähköä esimerkiksi aurinkopaneeleilla. Avainsanoja lähivuosina ovat yhteisöllisyys, yhteistyö ja kumppanuus. Laki mahdollistaa tulevaisuudessa energiayhteisöt: esimerkiksi taloyhtiö voi tuottaa itse asukkaiden sähkön tai naapurukset voivat perustaa pellolle aurinkopaneelipuiston.

Me haluamme olla mukana perustamassa tällaisia energiayhteisöjä. Haluamme tarjota satakuntalaisille kestävää energiantuotantoa omassa maakunnassa ja mahdollistaa heidän oman energiantuotantonsa. Meidän roolimme on tehdä siitä asiakkaalle helppoa huolehtimalla muun muassa siitä, että kaikki toimii teknisesti.

Joukko-ostopalvelusta positiivista palautetta

Esimerkki uusista palveluistamme on joukko-ostopalvelu, jossa kuluttajat ostavat aurinkopaneeleita yhdessä. Yhteisellä hankintayksiköllä saadaan säästöjä kaikille, ja siitä on tullut meille paljon positiivista palautetta. Lue aurinkopaneeleita ostaneiden kokemuksista täältä.

Yhteisöllisyyden lisäksi toinen tärkeä tulevaisuuden sana on kestävyys. Ilmaston kannalta energia-alan muutos on hyvin tärkeä, ja me haluamme tukea viisasta sekä tehokasta energiankäyttöä. Jokainen säästetty kilowattitunti on säästettyä rahaa ja samalla ilmastoteko, joten energiaa kannattaa käyttää fiksusti.

Jos jossain menee energiaa hukkaan, se on hyvä antaa hyötykäyttöön jollekin toiselle. Juuri tästä on kyse myös Vatajankosken ja Knaufin yhteishankkeessa, jossa tehtaassa syntyvästä vesihöyrystä saadaan kaukolämpöä.

Älykaukolämpö yleistyy

Taloyhtiöt ovat meille yksi kiinnostavimmista kohderyhmistä. Niissä älykaukolämpö on nyt hyvin suosittua, ja sitä käyttää jo puolet Kankaanpään taloyhtiöistä.

Kun tekoäly analysoi, ennakoi ja optimoi kiinteistön lämmöntarvetta, energia käytetään mahdollisimman tehokkaasti ja sen kulutus vähenee. Lisäksi asumismukavuus paranee, kun lämpötila pysyy tasaisena koko vuoden. Lue älykaukolämmöstä lisää sivulta.

Älykaukolämpöön voidaan yhdistää esimerkiksi talteenottoratkaisuja, aurinkolämpöä tai aurinkosähköä, jolloin taloyhtiölle saadaan luotua älykäs kokonaisenergiaratkaisu. Mielestämme maailma tarvitsee kestäviä energiaratkaisuja ja haluamme luoda niitä yhdessä asiakkaiden kanssa.