Lähes 20 % energiansäästö vuodessa – porilainen taloyhtiö on tyytyväinen Vatajankosken kumppanuuteen

Vuonna 1959 valmistunut Asunto Oy Antinkatu 13 kärsi korkeista lämmityskuluista. Yhtiövastikkeista meni karhunosa kaukolämpöön jo ennen energiakriisiä. Ratkaisu löytyi Vatajankoskelta. Energiakumppanuus on tuonut jo kokeiluvuoden aikana enemmän kuin tavoitellun 10 % säästön kiinteistön lämmityskuluihin.

Liikekulmana tunnetussa taloyhtiössä on yhtiöjärjestyksen mukaan 79 asunnon lisäksi yli 30 liiketilaa. Sittemmin pieniä liiketiloja on yhdistetty – katutason 2000 m2 tiloissa on kahdeksan yritystä, ja lisäksi osassa asuntoja toimii yrittäjiä naprapaatista aina lakitoimistoon. Liiketilojen osuus energiankulutuksesta ja sitä kautta yhtiövastikkeista on merkittävä.

Toimin itse yli 40 vuotta yrittäjänä. Omistan Antinkadun ensimmäisen kerroksen liiketilat, joissa on muun muassa kolme ravintolaa. Liiketilojen isot ikkunat haihduttavat lämpöä ja aiheuttavat haasteita lämmityksen säätöihin ja lämpötiloihin. Päätimme taloyhtiössä hakea ratkaisua Vatajankosken energiakumppanuudesta, ja se päätös kannatti, kertoo Sinikka Heikkinen, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Taloyhtiössä tehtiin 2014–2015 iso linjasaneeraus, jossa korjattiin niin sähköjärjestelmä, tekniikka, viemäröinti kuin vesijohdot, sekä tuotiin valokuitu asuntoihin. Vanha talo kaipaa kuitenkin vielä katto- ja julkisivuremonttia, eikä energiansäästöremonttiin ollut nykyisen lainan vuoksi varaa.

Saamme säästöjä säätämällä olemassa olevaa tekniikkaa ilman erillistä investointia. Vatajankosken huoneistoihin ja liiketiloihin asentamat anturit mittaavat todellisia olosuhteita. Vatajankosken palvelu ennustaa sääolosuhteita ja ilmoittaa lämpötilojen lisäksi liiasta kosteudesta. Onnistuneen kokeiluvuoden jälkeen taloyhtiö päätti jatkaa Vatajankosken energiakumppanuutta, sanoo isännöitsijä Jarno Norgård Isännöinti ja Tilipalvelu Balanssi Ky:stä.

Säästöarvio sopimuskaudelle 44 000–47 000 euroa

Sopimuksen mukaan energiankulutusta verrataan kolmeen sopimusta edeltävään vuoteen. Verrattuna vuosien 2018–2020 energiankulutukseen säästöä on tullut jopa 18,7 %. Vertailtavuuden vuoksi vuosien kulutustiedot on sääkorjattu, jotta säästö voidaan todentaa. Tavoiteltuun 21,7°C sisälämpötilaan ei olla vielä päästy, mutta asiaa ratkotaan avoimessa yhteistyössä Vatajankosken kanssa.

Lämmitysverkon tasapainotus on harkinnassa, mutta jo nyt olemme päässeet ongelmatilanteisiin kiinni. Kun yksi parvekkeen ovi oli unohtunut auki, saimme siitä tiedon. Näin vältetään energiahukka ja riski veden tai lumen tulemisesta sisälle, mainitsee Norgård.

Olen sijoittajana henkilökohtaisestikin hyvin tyytyväinen Vatajankoskeen. Näillä säästöillä on suuri merkitys, etenkin nyt kun energian hinnat ovat pompanneet taivaisiin ja sopimuksia puretaan energiakriisin takia. Onnistuimme tässä yhtälössä erinomaisesti. Taloyhtiön näkökulmasta saavutetut säästöt auttavat osaltaan mahdollistamaan tulevan kattoremontin, Heikkinen sanoo.

Taloyhtiön haasteet:

  • Lämmön epätasainen jakautuminen
  • Lainat ja tulevat remontit
  • Liiketilojen yrittäjien tyytymättömyys
  • Vastikkeiden säilyttäminen maltillisena
  • Teknisen seurannan ja datan puute

Miten ratkaistiin:

  • Olosuhdeanturit asuntoihin ja liikehuoneistoihin
  • Älykäs ja ennakoiva lämmityksen ohjaus
  • Helppo asuntokohtaisen datan seuranta
  • Etäseuranta ja vikailmoitukset
  • Riskitön kokeiluvuosi ja säästötakuu
    Vanha talo kaipaa vielä katto- ja julkisivuremonttia, eikä energiansäästöremonttiin ollut nykyisen lainan vuoksi varaa. Energiakumppanuus on kuitenkin tuonut jo kokeiluvuoden aikana enemmän kuin tavoitellun 10 % säästön kiinteistön lämmityskuluihin.