Oletko viime aikoina kuullut puhuttavan energiamurroksesta ja olet miettinyt mitä se voisi sinulle asiakkaana tarkoittaa? Asiakkaana voit onnitella itseäsi, olet yksi murroksen suurimmista hyötyjistä.

Mitä sitten tarkoittaa energiamurros?

Energiamurros tarkoittaa, että  perinteinen energian siirtäminen ja myyminen loppuasiakkaalle on vahvasti muuttumassa. Myös energian tuotantotavat ovat muuttumassa. Perinteiset roolit myyjä ja asiakas sekoittuvat.

Jo nyt asiakkailla on mahdollista olla sähköntuottajia. Osa on jo välillä sähkönmyyjäkin, kun esimerkiksi oma aurinkosähköjärjestelmä tuottaa sähköä hetkellisesti yli oman tarpeen myytäväksi sähköverkkoon. Asiakas onkin tulevaisuudessa ostajan lisäksi energiankäytöntehostaja, energianmyyjä, energianvarastoija ja sähköverkon tasapainottaja.

Teknologian ja palveluiden kehittymisen myötä sähköstä tulee enemmän palvelubisnestä kuin eräänlaisen bulkkituotteen myyntiä tai sen toimittamista. Jo tänä päivänä ollaan siinä pisteessä, että aurinkosähkön tuottaminen alkaa olemaan kaikille taloudellisesti mahdollista ja järkevää, ei vain arvojen ohjaama valinta.

Energian varastointi on jo mahdollista ja tulevaisuudessa siitä tulee myös taloudellisesti kannattavaa. Älykkäät ohjausratkaisut mahdollistavat asiakkaiden osallistumisen myös sähköverkon tasapainottamiseen jopa valtakunnallisella tasolla. Myös lämpöenergian puolella lämmöstä tulee palvelua. Älykkäät järjestelmät tasapainottavat kiinteistön lämmönkulutusta ja pienentävät ostoenergian tarvetta. Lämpöverkko ja asiakkaan oman kiinteistön ratkaisut toimivat saumattomasti rinnakkain.

Tulevaisuudessa taloyhtiöt mahdollisesti tuottavat osan taloyhtiön tarvitsemasta energiasta itse. Naapureiden muodostamat energiayhteisöt erityisesti maaseutumaisessa ympäristössä tuottavat ja mahdollisesti varastoivat osan, jopa kaiken tarvitsemansa energian itse. Mikä parasta: tulevaisuuden tuotanto on lähtöisin uusiutuvista lähteistä kuten tuuli, aurinko, biomassa, biokaasu jne.

Ilmastonmuutoksen tärkeimmäksi ratkaisijaksi on nousemassa energia teknologian tuomin hyödyin ja tämän ratkaisun keskiössä seisoo asiakas.

Jalmari Rossi
Ratkaisumyynti
Vatajankosken Sähkö

Vatajankoski
Kirjoittaja:Vatajankoski Me Vatajankosken sähkössä olemme lähellä sinua. Missä ikinä oletkin.