Tekniikka kehittyy, hyödynnä ilmaista aurinkoenergiaa

Kevätaurinko paistaa taas iloisesti ja muistuttaa auringonvalon voimasta. Samalla se saa monet myös miettimään auringon hyödyntämistä kotonaan. Keväisin onkin nähtävissä kasvavaa kiinnostusta aurinkosähköjärjestelmiä kohtaan. Samaan aikaan aktivoituu myös aurinkosähköjärjestelmien myyjät. Voisi ajatella, että tämä on vain positiivinen asia, kun kilpailu kasvaa niin asiakkaan vaihtoehdot myös lisääntyvät.

Valitettavasti ilmiöön liittyy myös negatiivisia piirteitä. Moni muistaa miten kävi ilmalämpöpumppumarkkinoilla tai jätevesiuudistuksen yhteydessä. Markkinoille tuli toimijoita joilla oli kyseenalaisia periaatteita toiminnassaan.  Nämä pelkästään omaa etuaan tavoittelevat myyjät meinasivat mustamaalata kaikki alan toimijat. Valitettavasti viimeaikoina on aurinkosähkömarkkinoilla tullut esiin samankaltaisia piirteitä. Esiin on tullut räikeitä tapauksia, joissa ainoa kaupan ainoa hyötyjä on ollut järjestelmän myyjä ja asiakkaalle on jäänyt vain hänelle täysin sopimaton ja ylihintainen muisto katolle.

Ei ole siis sama mistä järjestelmäsi ostat. Käyttämällä hetken aikaa toimittajaa valittaessa varmistat itsellesi laadukkaan ja oikeanlaisen toimittajan ja aurinkosähköjärjestelmän.

Näillä vinkeillä tunnistat laadukkaan myyjän aurinkosähköjärjestelmällesi. Esitys (pdf.) on pidetty Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä Aurinkoillassa 11.4. Tässä linkki: Aurinkoilta

 

Vatajankoski
Kirjoittaja:Vatajankoski Me Vatajankosken sähkössä olemme lähellä sinua. Missä ikinä oletkin.