Yhtiövastikkeissa kovia korotuspaineita – nopeiden säästöjen löytämisen tärkeys kasvaa.

Energian hintojen nousu asettaa myös taloyhtiöiden talouden lujille. Yhtiövastikkeiden korotuspaineet ovat edessä suurimmalla osalla taloyhtiöistä. Sähkön hinta on tulevana talvena nousemassa ennätyslukemiin ja myös kaukolämmön hinnan korotuspaineet ovat suuret. Lämmitys on taloyhtiön suurin yksittäinen kustannuserä ja kaukolämmön hinnannousu onkin sähkön hintaa merkittävämpi kuluerä. Suuri ongelma on myös se, että energian säästöä pitäisi saavuttaa sekä nopeasti, että pidemmällä tähtäimellä.

Energiakumppanuudella säästöä syntyy saman tien

Vatajankoski on tuonut markkinoille uuden palvelumallin rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen ja omavaraisuuden lisäämiseen. Energiakumppanuus on elinkaarimallinen palvelu, jossa Vatajankoski tuo asiakkaan luo sopivimmat teknologiat ja valmiuden joustavaan muutokseen. Asiakas maksaa vain palvelumaksun, joka on pienempi kuin säästö energialaskussa. Palvelun kysyntää lisää se, ettei asiakkaan tarvitse tehdä investointia.

– Meidän lähtökohta on resurssitehokkuus. Liikkeelle lähdetään siitä, miten nykyistä tekniikkaa voidaan tehostaa. Ensimmäisenä ei siis vaihdeta esimerkiksi lämmitysmuotoa, joka vaatii suurta investointia ja rahoituksen järjestämistä, kertoo Vatajankosken liiketoimintajohtaja Jalmari Rossi.

– Tavoitteena on saavuttaa nopeasti jatkuvia säästöjä ilman investointeja. Voisi jopa sanoa, että tehdään energiaremontti ilman remonttia ja pitkiä projekteja, Rossi kiteyttää energiakumppanuuden ajatusta.

– Moni meihin yhteyttä ottanut taloyhtiö on selvitellyt suuremman energiaremontin kustannuksia ja on päädytty jopa kuusinumeroisiin lukuihin. Tästä onkin sitten siirrytty kohti sitä, mitä palvelumme tuottaa: jatkuvaa säästöä pitkälle tulevaisuuteen – ensimmäisestä päivästä alkaen. Säästöille Vatajankoski antaa myös takuun, Rossi jatkaa.

– Kun meihin otetaan yhteyttä, päästään usein jo puhelinkeskustelussa pitkälle. Yleensä käydään kuitenkin paikanpäällä toteamassa tilanne. Tärkeimmät tiedot ovat jo toteutetut energiankulutukseen vaikuttavat remontit ja tarkat energiankulutustiedot, Rossi kertoo. Yhteydenotosta reilun kuukauden kuluttua säästöjä alkaa muodostua, joten apua löytyy tarvittaessa vielä tulevankin talven odotetusti rajusti kasvaviin energiakuluihin.

Millaisia kumppanuussopimuksia voidaan tehdä?

Vatajankosken energiakumppanuudessa on eri laajuisia vaihtoehtoja ja kokonaisuus muodostuu tarpeen mukaan. Suppeimmillaankin rakennukseen asennetaan anturit ja lämmitystä ohjaava säädin sellaiseksi, joka pystyy hyödyntämään anturien tuottaman datan lisäksi muita tietolähteitä. Tällaisen sopimuksen kustannus yksinkertaistettuna, jyvittämättä sitä asuinneliöihin on 5-6 euroa kuukaudessa per asunto. Sopimus sisältää takuun, että säästö ylittää kustannukset. Kokeilujakso kestää vuoden, jonka jälkeen järjestetään tapaaminen, jossa tarkastetaan saavutetun säästön määrä ja analysoidaan kerätyn datan mukaiset lisämahdollisuudet lisäsäästöjen saavuttamiseksi. Jos sopimusta päätetään jatkaa, tehdään jatkotoimenpiteistä riippuen mahdollisesti jatkosopimus, johon jälleen kirjataan kuinka paljon säästöä taataan. Mikäli energiansäästö ylittää taatun tavoitteen, tämä hyöty jää suoraan taloyhtiölle. Käytännössä siis turhasta ei tarvitse maksaa mitään ja säästöjen lisäksi saadaan myös arvokasta dataa, jonka perusteella voidaan tehdä mahdollisia lisätoimenpidepäätöksiä.

Saavutetut säästöt vaihtoehdoksi yhtiövastikkeen korotukselle

Tyypilliseksi kohteeksi ja saavutetuiksi säästöiksi Jalmari Rossi antaa yleisesimerkin.

Ehkä tyypillisin sopimus on sellainen, että 1960-80 -luvun taloon asennetaan anturit, uusitaan lämmönjakokeskus ja ilmanvaihdon ohjaus. Tällöin puhutaan noin 20 euron kuukausikustannuksesta asuntoa kohti ja saavutettu säästö kuukaudessa on noin 32 euroa, eli nettosäästöä asuntoa kohti muodostuu 12 euroa kuukaudessa.

Summa voi tuntua pieneltä, mutta jo pienessäkin taloyhtiössä puhutaan sadoista euroista kuukaudessa ilman investointeja. Lähitulevaisuudessa nettosäästön osuus voi kasvaa, koska kaukolämmön hinnoissa on suuria korotuspaineita. On mahdollista että kaukolämmön hinta nousee jopa kvartaalin välein noin 20 %. Lämmityksessä saavutetuilla säästöillä voidaan kompensoida vaikka samaan aikaan kohoavia sähkölaskuja ja välttää yhtiövastikkeiden nostaminen.

Esimerkkejä toteutetuista kohteista ja säästöistä

1972 rakennettu kerrostalo, asuntoja 84

  • lämpötila- ja kosteusantureita asennettiin huoneistojen lisäksi porraskäytäviin ja varastotiloihin, yhteensä 87 kappaletta.
  • vuotuinen lämmityksen keskiarvokulutus 71 786 €
  • palvelumaksujen jälkeen nettosäästö: 6 437 €/vuosi
  • säästö toteutettiin älykkäällä lämmityksen ja ilmanvaihdon ohjauksella.
  • käyttöönotto taloyhtiössä kesti yhden työpäivän.

1966 rakennettu kerrostalo, asuntoja 108

  • lämpötila- ja kosteusantureita asennettiin huoneistojen lisäksi porraskäytäviin, varastotiloihin ja autotalleihin yhteensä 116 kappaletta.
  • vuotuinen keskiarvokulutus 108 013 €
  • palvelumaksujen jälkeen nettosäästö 10 915 €/vuosi

Lue lisää

Referenssejä

Usein kysytyt kysymykset energiakumppanuus palvelusta