Viime vuonna luovuimme sähkön myynnistä ja ilmeuudistuksen myötä yhtiömme alkoi julkisesti käyttää aputoiminimeään Vatajankoski (Vatajankosken Sähkö -nimen sijaan). Nyt yhtiön nimi on muutettu virallisestikin Vatajankoski Oy:ksi. Yhtiön nimenmuutos kuvaa paremmin tuotevalikoimamme uudistumista yhä enemmän kiertotalouteen ja vihreään energiaan liittyviin ratkaisuihin.
Tänä päivänä toimintamme keskiössä ovat paitsi kaukolämpö ja sähkönsiirto myös kokonaisvaltaiseen palveluun ja edulliseen kuukausimaksuun perustuva energiakumppanuus. Uusi nimemme kuvastaa toimintaamme, jonka tarkoituksena on auttaa asiakkaitamme hillitsemään paitsi sähkön myös muun energian kulutusta parhailla käytettävissä olevilla teknologioilla.
Vatajankoski syntyi tarpeesta luoda yhteistä hyvinvointia valjastamalla Vatajankoski tuottamaan lähiseudulle sähköä. Vielä nytkin, lähes sata vuotta myöhemmin, toimimme saman mission ja samojen arvojen mukaisesti: ihmiskeskeisesti, ympäristöä kunnioittaen ja yhteiseen hyvään tähdäten