Kankaanpään kaupunki lämmittää kiinteistöjä hukkalämmöllä – innovaatiot pudottavat merkittävästi kaukolämmön tuotannon hiilidioksidi­päästöjä

-7,35 tn
CO2-säästöt

Artikkelia päivietty 6.10.2026 klo 9:43: merkitty uimahallin datalämpöprojekti päättyneeksi.

Suomen kunnilla on merkittävä rooli ilmastotavoitteiden toteuttamisessa. Kankaanpään kaupunki toimii esimerkillisenä suunnannäyttäjänä kiinteistöjen päästöjen vähentämisessä ja hukkalämmön hyödyntämisessä. Vatajankosken kanssa tehdyt ainutlaatuiset energiaratkaisut hyödyntävät niin datakeskuksen, kipsilevytehtaan kuin auringonkin tuottamaa lämpöenergiaa.

Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää kertoo, että Kankaanpää haluaa olla strategiansa mukaisesti kestävä, ketterä ja toimiva kaupunki. Kaupunki sitoutui ilmasto-ohjelmaan jo vuonna 2017.

Toteutamme energiaa säästäviä ratkaisuja ennen lainsäädännön vaatimuksia. Haluamme toimia resurssiviisaasti, rohkeasti ja ratkaisukeskeisesti. Siinä Vatajankoski on oivallinen kumppani. He ymmärtävät energiaratkaisujen merkityksen isossa kuvassa – koko alueen elinvoiman kannalta. Tänne sijoittuville ihmisille ja yrityksille on tärkeätä, että energiansaanti on kestävällä ja edullisella pohjalla, kertoo Kankaanpään kaupunginjohtaja Mika Hatanpää.

Uusiutuvaa energiaa ja hukkalämpöä

Kankaanpään kaupungin liikuntakeskuksen uimahalli, jäähalli ja sisäliikuntalajit houkuttelevat paikalle jopa 500 kävijää päivässä. Liikuntakeskuksen modernisoinnin yhteydessä syntyi ennennäkemätön Vatajankosken ja greentech-startup Kuulean toteuttama ratkaisu. Uimahallin vettä päätettiin lämmittää halliin sijoitettujen kahdeksan datakeskuspalvelimen hukkalämmöllä.

Kankaanpäässä tehty pilottihanke on jo päättynyt, mutta osoitti, että idea toimii – palvelimien hukkalämpö syötettiin suoraan sitä tarvitsevan kiinteistön lämpöverkkoon. Datalämmöllä tuotettiin vuositasolla puolet uima-altaisiin tarvittavasta lämmöstä. Järjestelmä toimi hyvin itsenäisesti ja huoltovapaasti. Lisäksi lämpöä kerättiin talteen myös suihkuvedestä.

Liikuntahallin katolle asennettiin lisäksi kaksi erillistä aurinkosähköjärjestelmää, joita käytetään rakennuksen lämmittämiseen ja jäähdyttämiseen tarpeen mukaan. CHC-ratkaisu (combined heating and cooling) mahdollistaa myös jäähdytyksestä syntyneen ylimääräisen energian siirtämisen kaukolämpökäyttöön. Vatajankoski ja Sataedun opiskelijat asentavat yhteistyössä 275 aurinkopaneelia auringolla tuotettavaa sähköä varten.

Kankaanpään keskusta lämpenee viisi kuukautta vuodesta Knaufin kipsilevytehtaan hukkalämmöllä. Olemme myös solmineet Vatajankosken kanssa energiakumppanuussopimuksen, joka koskee koko kaupunkia. Yhteistyö on erittäin hyvää ja tiivistä, ja vuoropuhelu idearikasta. Vatajankosken pääomistajana Kankaanpää toimii ikään kuin kokeilualustana tulevaisuuden ratkaisuille, joita voidaan hyödyntää muissakin kaupungeissa.

Aurinkosähkö

  • 200 kpl 400-wattista puolikennopaneelia
  • Nimellisteho 80 kWp
  • 75 kpl nimellisteho 30 kWp
  • 62 000–65 000 kWh vuodessa

Hukkalämpövoimala

  • Knauf Oy:n jätehöyryn lämmön ja veden talteenotto
  • Talteenotettu hukkalämpö kaukolämpöverkon menoveteen
  • 100 % uusiutuvaa kaukolämpöä

Datalämpö (uimahallin pilottiprojekti päättynyt)

  • Kokonaislämpöteho 16 kW
  • Vastasi noin 50 % uima-altaisiin tarvittavasta lämmöstä
  • Skaalautui energiatarpeen mukaan ympäri vuoden
  • Palvelimien kapasiteettia hyödynnettiin suurteholaskennassa
Haluamme toimia resurssiviisaasti, rohkeasti ja ratkaisukeskeisesti. Siinä Vatajankoski on oivallinen kumppani. He ymmärtävät energiaratkaisujen merkityksen isossa kuvassa – koko alueen elinvoiman kannalta, kertoo Kankaanpään kaupunginjohtaja Mika Hatanpää

Yhteyshenkilö

Lauri Hölttä

Lauri Hölttä

Jutellaanko?

Lauri Hölttä

Lauri Hölttä

  • Tuotantojohtaja
  • 044 578 2254