Uutiset|

Kaukolämpöä Kankaanpäässä 40 vuotta

Tasan 40 vuotta sitten ensimmäiset kankaanpääläiset siirtyivät kiinteistökohtaisesta öljylämmityksestä huomattavasti edullisempaan ja ekologisempaan kaukolämpöön.

Vuotta myöhemmin valmistui turvekaasua polttoaineenaan käyttävä lämpökeskus Koskenojalle. Tämän jälkeen kaukolämpö Kankaanpäässä oli paitsi kilpailukykyistä ja paikallista, mutta myös ympäristöystävällistä. Tuolloin biopolttoaineeksi lasketulla turpeella korvattiin öljyn käyttöä. Noin kymmenen vuotta myöhemmin rakennettiin edelleen käytössä oleva Kankaanpään voimalaitos vastaamaan huomattavasti kasvaneeseen kaukolämmön kysyntään.

Tällä hetkellä kaukolämpöä tuotetaan pääosin hakkeella ja kierrätetyllä energialla.

Toimintamme merkkipaaluja:

  • 1980 Kankaanpään kaupunki perusti kaukolämpöyhtiön
  • 1981 ensimmäiset asiakkaat liitettiin kaukolämpöverkkoon
  • 1981 alettiin rakentamaan turpeen kaasutuslaitosta, joka oli maailman ensimmäinen lajiaan
  • 1982 valmistui Kankaanpään turvelämpökeskus. Tämä tarjosi Kankaanpään keskustaan edullisen lämmitysmuodon paikallisilla polttoaineilla.
  • 1992 valmistui nykyinen yhä käytössä oleva sähköä ja lämpöä tuottava Kankaanpään voimalaitos
  • 2010-luvulla alettiin pikkuhiljaa korvaamaan turvetta puupolttoaineilla ja vuonna 2018 puu oli jo pääpolttoaine
  • 2021 kaukolämmön tuotannosta 1/3 on kierrätettyä energiaa
  • 2022 tavoitteena, että kaukolämmön tuotanto 100% hiilidioksidivapaata

Lue myös:

Kankaanpään Seutu 18.11.2021
Vatajankoski tekee ekologisia pioneeritekoja tänä päivänä, mutta pioneerihenkeä oli ilmassa jo vuonna 1981.


Vatajankosken ja Knaufin yhteishanke: Tehtaan hukkalämmöllä lämmitetään pian koteja Satakunnassa.


Pyöreitä vuosia juhlistimme järjestämällä kaikille kankaanpääläisille avoimet ovet hukkalämpövoimalalla tiistaina 16.11. Ohjelmassa oli opastettuja kierroksia, joissa pääsi näkemään ja kuulemaan miten hukkalämmölle annetaan uusi elämä.