Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiössä: säästä energiaa lämmitystä optimoimalla ja tee samalla vastuullisuustekoja

kerrostaloja pääkaupunkiseudulla

Useat taloyhtiöt ovat heränneet energiatehokkuuden tärkeyteen. Energiatehokkuustoimet tuovat taloyhtiöille suoraa rahallista säästöä samalla kun energiankulutuksen säätely laajenee. Taloyhtiöissä tehtävillä energiansäästötoimilla on suuri merkitys myös Suomen ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi. Energiatehokkuutta ei voi ohittaa, olipa kyse säädöksistä, taloudellisista hyödyistä tai ilmastonäkökulmasta.

Miksi energiatehokkuutta tulisi parantaa taloyhtiöissä?

Vuositasolla energialla on yhä suurempi osa asumisen ja elämisen kustannuksista. Taloyhtiöillä on paine nostaa yhtiövastikkeitaan lainakorkojen noustessa, ja kustannusten yhteisvaikutus on merkittävä.

Energiatehokkuustoimet ja niihin liittyvät investoinnit ovat toimia myös omaisuuden arvon suojaamiseksi, jopa sen kasvattamiseksi. Vähemmän energiaa kuluttavat rakennukset säilyttävät paremmin arvonsa ja kiinnostavat ostajia enemmän.

Suomen lainsäädäntö ja EU:n energiatehokkuusdirektiivi asettavat energiankulutukselle vaatimuksia. Ehtoja on mahdollisesti tulossa myös vanhemmille rakennuksille. Jo tällä hetkellä lainsäädäntö velvoittaa esittämään energiatodistuksen myyntitilanteessa. Energiatodistus tarvitaan myös ARA-avustuksia haettaessa. Parantamalla taloyhtiön energiatehokkuutta varmistat, että energiaratkaisusi ovat säädösten mukaisia samalla kun teet rahassa mitattavaa säästöä.

Mitä energiatehokkuuden parantaminen tarkoittaa arjen tasolla?

Vesi, ilma ja lämpö ovat kaikki tietyllä tapaa energiaa. Energiaa tarvitaan aina kun vettä lämmitetään tai ilmaa kierrätetään ilmanvaihdon avulla. Energiatehokkuus arjen tasolla tarkoittaa, että kaikesta käytetystä energiasta otetaan mahdollisimman suuri hyöty irti. Käytännössä esimerkiksi mukava asumislämpötila saavutetaan mahdollisimman vähällä energialla. Samalla kun energiankulutus pienenee, asumisen olosuhteet säilyvät aiemmalla tasolla tai jopa paranevat.

Taloyhtiöiden energiatehokkuutta voi parantaa optimointitoimenpiteillä. Suomessa suurin osa energiankulutuksesta liittyy lämmitykseen, ja vuodenaikojen vaihtelu tekee lämmittämisestä haastavaa. Nykyteknologialla lämmönsäätö voidaan ennakoida jopa sääennusteiden ja rakennuksen rakenteiden käyttäytymisen mukaan, jolloin lämmitys on aina oikea-aikaista ja oikean suuruista.

Kuinka suuri osa taloyhtiöiden energiankäytöllä on Suomen päästöistä?

Taloyhtiöiden energiansäästötoimilla on suuri merkitys koko Suomen mittakaavassa. Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. WWF:n mukaan asumisen osuus suomalaisen kuluttajan hiilijalanjäljestä on 30 %. Asumisen suurin ilmastovaikutus syntyy asunnon lämmityksestä.

Kokemuksemme ja saavuttamiemme tulosten mukaan taloyhtiöiden lämmitysenergian kulutuksesta on leikattavissa 15–30 % hyvinkin helposti ja nopeasti. Jo 15 % säästöllä asuinrakennuksissa olisi valtakunnan tasolla merkittävä vaikutus, mikä edesauttaisi Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista. Parasta energiaa on energia, mitä ei ole koskaan tarvinnut tuottaa. Energiankulutuksen vähentäminen on kaikkein nopein ja vaikuttavin ilmastotoimi.

Miten sijoitus energiatehokkuuteen maksaa itsensä takaisin?

Sijoittaminen energiatehokkuuteen pienentää energiakustannuksia ja tuo myös laitteistot tähän päivään. Tarjoamme taloyhtiöille energiatehokkuusratkaisuja palveluna, jossa teemme investoinnit asiakkaan puolesta ja annamme samalla säästötakuun. Energiakumppanuuden kiinteän kuukausimaksun ansiosta kustannukset ovat ennakoitavissa ja ne voi budjetoida yhtiövastikkeisiin.

Teemme jatkuvasti töitä asiakkaidemme energiansäästön eteen. Asiakkaamme säästivät lämmityksessä pelkällä peruspalvelulla viime lämmityskaudella noin 15 % ja suurimmat säästöt peruspalvelussa olivat noin 30 % luokkaa. Laajimmilla kokonaisuuksilla säästöt olivat vielä tätäkin suuremmat.

Vatajankosken Energiakumppanuuden palvelukokonaisuus katsotaan aina asiakkaan tavoitteiden ja rakennuksen tarpeiden pohjalta ja se on aina asiakkaalle taloudellisesti kannattava. Kokonaisuus voi sisältää erilaisia teknologioita tai niiden yhdistelmiä: älykkään lämmityksen tai ilmanvaihdon ohjauksen tai uusia laitteistoja. Nopeimmillaan palvelu saadaan käyttöön noin kuukauden sisällä ensimmäisestä yhteydenotosta ja säästöjä alkaa syntyä lähes saman tien.

Kiinnostuitko Energiakumppanuudesta? Ota yhteyttä, niin kartoitamme maksutta taloyhtiöllesi sopivan ratkaisun ja teemme arvion tulevista säästöistä!